SPACE! Kolumbiassa

Taideperustainen kasvuryhmämalli Omakuva N.Y.T. Kolumbiaan Madridin Instituutin, FinFami Uusimaa ry:n ja Externado yliopiston yhteistyönä

FinFami Uusimaa ry:ssä STEA:n tuella kehitetty Omakuva N.Y.T. -ryhmämalli jalkautuu Kolumbiaan 15.-29.5.2017 järjestettävän koulutusvierailun kautta.

Vierailu liittyy Madridin Instituutin ja Bogotálaisen Externado yliopiston yhteiseen Ulkoministeriön tukemaan kulttuurivaihtohankkeeseen, jonka tarkoituksena on tuoda asiantuntijoita Suomesta luennoimaan ja verkostoitumaan kolumbialaisten toimijoiden kanssa. Hankkeen kautta syvennetään yhteistyötä ja kulttuurien tuntemusta sekä avataan mahdollisuuksia kehittää uusia hankkeita. Yksittäisten kulttuurihankkeiden sijaan tavoitellaan aitoon vuorovaikutukseen perustuvaa pidempiaikaista vaikutusta.

Externado yliopistolla, jonka tiloissa koulutus järjestetään Bogotássa, on käynnissä tutkimusprojekti, joka liittyy erityisesti mielenterveys- ja rauhantyöhön entisillä konfliktialueilla. Yliopistolla on vahvat suhteet eri organisaatioihin, jotka ovat aktiivisesti mukana rauhanprosessissa, johon liittyy mm. aseiden luovutus, miinakenttien puhdistus, uhrien kuuleminen ja traumatyöskentely heidän kanssaan sekä entisten taistelijoiden uudelleen integroiminen yhteiskuntaan. Kulttuurivaihtohankkeella halutaan tukea ja kouluttaa näiden organisaatioiden aktiivijäseniä Kolumbiassa. Tarkoituksena on, että nämä ammattilaiset voivat laajalti edesauttaa konkreettisin keinoin maansa rauhanrakennusprosessin onnistumisessa.

Matkan vaiheita voit seurata facebookissa pitämässäni blogissa, josta tulee katkelmia alle.

SPACE Kolumbiassa updated their profile picture. ... See MoreSee Less

View on Facebook

SPACE Kolumbiassa updated their cover photo. ... See MoreSee Less

View on Facebook

Heijastuksia Autorretrato YA -kurssista ja Kolumbiasta

Kolme viikkoa ei ole ajanjaksona paljoakaan, mutta joskus ajan kokemus tuntuu syvemmältä. Silloin kun mielellä riitää pureskeltavaa omien olettamusten ja käsitysten törmätessä kiertelemättömään toiseuteen, kokemus voi syventyä sellaiseksi että tapahtuu muutosta. Niin kävi minulle Kolumbiassa.

Yksi havainto koski suhdetta työhön ja työntekoon maassa joka on luonnovaroiltaan rikas, mutta jonka infrastruktuuri niin kaoottinen ja hajalla sisällissodan myötä, että ansaintalogiikat heittävät häränpyllyä. Ihmiset tekevät kurjalla palkalla kolmeakin työtä, valittamatta. Kaduilla myydään kaikenlaista likaisista napeista liiduilla piirrettyihin katutaideteoksiin. Sosiaaliturvaa ei ole, on oltava kekseliäs ja sitkeä. Masennusta ei kuulemma tunneta. Jos ahdistus käy liian suureksi, apua voidaan etsiä perinteisistä intiaanien shamaanimenoista.

Autorretrato YA -kurssille osallistuneet ihmiset olivat pääsääntöisesti korkeakoulutettuja, mutta tämäkään ei tarkoita leppoisaa elämää. He olivat hyvin hyvin kiireisiä ja väsyneitä. Työtä on kasapäin, tahti on armoton. Huomaan olevani hyvin onnekas palkallisine kesälomineni ja terveydenhuoltoineni.

Väsymys näkyi konkreettisena nuokahteluna luokkahuoneessa. Jossain vaiheessa kehotin kurssin osallistujia ottamaan taidetyöskentelyn omana aikana ja virkistyksenä itselleen ja jättämään analysoinnin vähän sivuun. Se helpotuksen retkahdus kehoissa! Oli hieno hetki kun hekotimme jäsenet hervottomina älyttömälle vastakeksitylle leikille. Pingviinit ja poliisit, tuollako se vankila on, ei väliä, kviik kviik.

Ja miksipä ei? Taide on tärkeää ja vakavaa kuin loputon leikki, paluu ennakoimattomuuteen ja seikkailuun joka voi saada milloin tahansa yllättäviä käänteitä. Tämä toimii mielen tasolla siten, että maailma monipuolistuu ja esteitä asettava mieli alkaa löytöretkeillä. Moni osallistujista totesi loppupalautteessa ”muistavansa” jotakin mikä oli painunut taka-alalle. Tämä muistaminen liittyi omaan luovuuteen ja iloon. Myös mahdollisuus käydä läpi oman elämän historiaa, varsinkin elettynä kehollisena kokemuksena oli tuonut suuria oivalluksia. Arvet saivat arvoa. ”Miten on mahdollista, että me kolumbialaiset, jotka usein epäilemme ihmisten tarkoitusperiä, voimme näin lyhyen ajan sisällä alkaa jakaa niin suuria ja merkityksellisiä asioita keskenämme? Mistä syntyy tämä luottamus?” (kurssipalautteesta)

Viimeisenä kurssipäivänä osallistujat toteuttivat omakuva -installaatiot tekemistään töistä sekä laukkujensa sattumanvaraisesta sisällöstä. Heillä oli lupa levittää näyttelynsä läheisiin yliopiston tiloihin, mutta yllättäen kaikki halusivat jäädä samaan tunkkaiseen ja ahtaaseen luokkahuoneeseen. Se oli ryhmähetki, jossa yhteenkuuluvuuden merkitys korostui. Tilaan töpsähtäneet vartijatkaan eivät meinanneet lähteä lainkaan pois ällistellessään luovaa anarkiaa ja maagista tunnelmaa joka oli äkkiä vallannut erään nurkkauksen kauppatieteistä tunnetussa yliopistossa. Osallistujat kertoivat tulkintoja ja tarinoita itsestään mitä taide oli nostanut esiin. Kuuntelin iho kananlihalla keskittynyttä ja hienoa tunnelmaa.

Sertifikaatit jaettiin ja kurssi päättyi onnenkyyneliin. Suudelmia satoi, korvaan kuiskattiin kymmeniä kertoja Gracias, gracias, gracias… milloin tulet takaisin? Suomalaiseen tapaan sanoin sen kiitoksen ehkä yhden kerran, jos sitäkään kun olin niin ihmeissäni. Mielessäni ja sydämessäni gracias kaikuu vieläkin. Perustimme puolivahingossa ehkä maailman ensimmäinen taideperustaisen mentalisaatiotyöskentelyn verkoston, Los artistas de la Mentalization.

Mitä minä sain? Voisin tässä luetella esimerkiksi hedelmiä. Lulo, guanabana, curuba, acai. Sellaisia makuja, ja tapoja syödä hedelmä! Muistan kävelyjämme halki kaupungin, kaunista ja rumaa, jatkuvia yllätyksiä nurkan takana. Rosoisia katuja, ”katso aina jalkoihin kun kävelet, täällä voi yhtäkkiä humpsahtaa jonnekin”. Buenas! Opin rempseästi tervehtimään aina ajankohdan mukaan ja kaikenlaisissa tilanteissa. Pääsin yllätysvierailulle Suomen kunniakonsulin Timo Kurkkaan kauniiseen vapaa-ajankotiin Villa de Leivan valkoiseen kylään.

Mutta ilman muuta suurin saamani asia olivat tapaamani ihmiset, anteliaat sydämet, huumori, nopea sanailu ja kyky keskusteluun. Oli arvokasta reflektoida taideperustaisen työn filosofiaa ja käytäntöjä uudessa kulttuurissa ja tässä poliittisessa ympäristössä. Havaitsin Omakuva N.Y.T. -mallissa paljon kehitettäviä asioita, mutta myös riemastuttavaa samankaltaisuutta ihmisten kokemusten tasolla, kulttuurieroista huolimatta. On mykistävää tietää että nyt sitä meidän mallia jo sovelletaan siellä kylissä ja virastoissa leikin arvovapaan yhteismaan, luovuuden ja ilon muistamisen parissa. Niin paljon koettua kärsimystä jota ei voi käsittääkään ja myös niin paljon toivoa paremmasta.

Nyt olen jo takaisin Suomessa. Täällä on rikasta ja rauhallista, bussit kulkevat ajallaan ja roskat lajitellaan. Mutta kärsimys on suhteellista ja näennäinen hyvinvointi sisältää paljon rakenteellista eriarvoisuutta. Edelleen myös täällä Suomessa on liian paljon nuoria jotka elävät vaikeissa olosuhteissa perheissä, joiden ongelmista puhuminen on tabu. Työmme taiteen ja mielenterveyden rintamalla jatkuu, rikastuneena Kolumbian sävyistä. Seuraava Kolumbia -ekskursio toteutuu toivottavasti jo tammikuussa 2018.

Hasta luego, Colombia, y gracias de corazon!
... See MoreSee Less

View on Facebook

Tänne menisin ellen olisi vielä Kolumbiassa. Hyvin kiinnostavaa! ... See MoreSee Less

Kolumbian rauhansukupolvi

toukokuu 28, 2017, 2:50pm - toukokuu 28, 2017, 7:20am

Kolumbiassa on sodittu 52 vuotta. Rauhansopimus vasemmistolaisen Farc-sissiryhmän ja Kolumbian hallituksen välillä syntyi viime joulukuussa, vajaa kaksi kuukautta sen jälkeen, kun alkuperäinen sopimus oli hylätty kansanäänestyksessä. Kansalta ei enää kysytty mielipidettä. Miltä Kolumbian tulevaisuus näyttää? Mitä pysyvä rauha edellyttää? Mitä tehdään tehtyjen rikosten sovittamiseksi ja kansan eheyttämiseksi? Tästä ja omasta työstään kertomassa on Katalina Vásquez, rauhanprosessista aktiivisesti raportoivan Generación paz -verkkojulkaisun päätoimittaja. Haastattelijana Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen. Kaksikko kertoo myös helmikuisesta juttukeikastaan kolumbialaisessa Briceñon vuoristokylässä. Keskustelu käydään espanjaksi, tulkkina toimii Teija Potenze. Keskustelu striimataan suorana Maailma kylässä -festivaalin verkkosivulla. Tuottaja: Maailman Kuvalehti www.maailmankuvalehti.fi www.maailmakylassa.fi

View on Facebook

Räjähdys ja muita ristiriitoja

Bogotassa on hullu liikenne. Matka Externado -yliopistolta majapaikkaani kestää taksilla puolisen tuntia. Taksikuskeilla tuntuu olevan aina viimeisimmät tiedot paikallistapahtumista. Kuuntelen takapenkillä vilkasta espanjankielistä keskustelua erottaen sanan sieltä, toisen täältä.

Perjantaina kuskilla olikin kerrottavaa: majapaikkamme lähellä, kahden korttelin päässä, oli räjäytetty itseviritelty pommi. Olinkin päivällä ollut kuulevinani voimakkaan räjähdyksen ennen lähtöä töihin. Pommi oli suunnattu kostoksi poliiseille, jotka ovat olleet auttamassa paramilitaarien suojeleman rikollisen jahtaamisessa.

Räjähdyksessä ei ollut loukkaantunut kukaan, onneksi. Käsitän, että aseellisella konfliktilla on jälkimaininkeja ja rauhanprosessin polut ovat mutkikkaat. On tahoja joiden intresseissä on häiritä rauhanprosessia ja esimerkiksi ex-guerrillojen integraatiota. Onnistunut rauhanprosessi tarkoittaisi rahalähteiden ehtymistä ja epämieluisaa vallanjakoa.

Keskustelu politisoituu täällä hyvin helposti, ja on selvää, että kaikilla on henkilökohtainen suhde tähän piinalliseen soppaan. Enimmäkseen tavalliset ihmiset vaikuttavat turhautuneilta ja pettyneiltä hallituksen toimiin. Ihailuni päättäväisiä järjestöaktiiveja ja humanisteja kohtaan kasvaa koko ajan.

Omakuva N.Y.T. -malli on saanut kurssilaiset sukeltamaan syvälle omiin tarinoihinsa ja porukka on selvästi lähentynyt keskenään. Olemme matkalla. Mutta kun ryhmäläiset pohtivat omia kohderyhmiään, kaikki ei olekaan niin yksinkertaista: Kuinka lukea runoja kylässä, jossa puolet ihmisistä ei osaa lukea? Onko tämä harjoite välttämättä tehtävä silmät kiinni, kun säikkyvät varjoaankin? Mistä materiaalit, kun rahat ei riitä edes ruokaan? Onneksi koko ryhmä sitoutuu pohtimaan näitäkin kysymyksiä yhdessä.

Joukossamme on afrokolumbialaisten sodan uhrien valtiollisen "pyöreän pöydän" edustaja, Ana Beatrice. "I'm the Colombian surprise" hän ilmoitti tupsahtaessaan joukkoon päivää muita myöhemmin, hymyillen kuin aurinko. Lauantaina hän vei meidät afrokolumbialaista perintöä juhlistavaan konserttiin jossa myös tuotiin uhrien sanomaa kuuluville. Siitäpä olikin uhriutuminen kaukana! Konsertti täynnä iloa, väriä ja tanssia. Varkain ryöstyi lantioni keinahtelemaan salsan tahtiin, ja ryppy kulmien välissä loiveni.

Tämä nyanssien kirjo, hyvän ja pahan jatkuva rinnakkainen olemassaolo puhuu vahvaa kieltä nyt -hetken merkityksestä. Elämä tuntuu ja tirskuu makeaa ja karvasta, kuin vastapuristettu mangomehu.
... See MoreSee Less

View on Facebook

Päivä 5. Autorretrato YA-kurssilla. Kehon historia lapsuudesta tähän päivään. Pari kuuntelee ja piirtää tulkintansa tarinasta. ... See MoreSee Less

View on Facebook

Listening without commenting. ... See MoreSee Less

View on Facebook

Autorretrato YA Externado-yliopistolla. ... See MoreSee Less

View on Facebook

Työpöydällä juttujen kertausta. ... See MoreSee Less

View on Facebook

SPACE Kolumbiassa updated their profile picture. ... See MoreSee Less

View on Facebook

Laskeutuminen

Pitkääkin pidemmän istumahermoja koetelleen lennon päätteeksi olen vihdoin Bogotássa! Majoitun ystävieni Netan ja Hermanon kodin yläkerrassa olevaan viihtyisään asuntoon. Asunnon suurista ikkunoista avautuu vaikuttava näkymä vuorille jotka ovat todella lähellä. Välillä vuoret peittyvät kokonaan raskaisiin sadepilviin, välillä näyttää kuin ne höyryäisivät. On monsuuniaika, vesikuurot huuhtovat katuja, paperit ja hiukset kihartuvat. Bogotá on Andien vuoristossa noin kahden kilometrin korkeudella merenpinnasta, joten tunnen satunnaista lievää huimausta. Tähän auttaa kokapensaan lehdistä uutettu tee.

Emäntäni, suomalainen tanssija ja joogaohjaaja Netta toimii Madridin instituutin asianaisena Bogotássa. Hän on tehnyt valtavan työn organisoidessaan tätä kulttuurivaihtoprojektia Externado -yliopiston ja Ulkoministeriön kesken ja tulee myös ohjaamalleni kurssille tulkiksi. Kysyin, miten esittelisin itseni kurssilaisille ja mikä on espanjaksi ”yhteisötaiteilija”. Ilmeni, että yhteisötaide käsitteenä ei ole täällä ollenkaan tuttu. Brasilialaisen Augusto Boalin teatterityö on kyllä monille tuttua, mutta se ei yhdisty yhteisötaide -käsitteeseen. Minua kutsutaan kuulemma Maestraksi!

Isäntäperheeni toimii oppainani lähes kolme viikkoa kestävän vierailuni ajan. Illallis- ja aamiaispöydässä on jo käynnistynyt lyhyt oppimääräni Kolumbiaan: keskustelu Hermanon kanssa polveilee taiteessa ja kulttuurissa, taloustilanteessa, hitaassa ja ristiriitaisessa rauhanprosessissa, intiaaniheimojen tilanteessa ja perinteisissä parannuskeinoissa. Mielenterveystyön näkökulmasta oli kiinnostavaa kuulla, kuinka vahva side monilla kolumbialaisilla on edelleen perinnetietoon. Intiaanishamaanien luona voi kuulemma osallistua ikivanhoihin rituaaleihin, joissa voi puhdistua ja avautua vastaavalla tavalla kuin vuosien psykoterapiassa. Ylpeys ja kunnioitus jolla omista juurista ja maan monista kansoista minulle kerrotaan, tekee vaikutuksen. Väistämättä tulee mieleen, että mitenkäs meillä Suomessa?

Kävin myös tutustumassa lähiympäristöön perheen 13 -vuotiaan Dario-pojan kanssa. Bogotá on valtava 9 miljoonan asukkaan metropoli, jonka asuinalueiden statukset ovat tarkkarajaisia. Olemme alueella 3-4, jossa on jo melko siistiä ja keskiluokkaista menoa. Kadulla kaupustellaan hedelmiä ja churroja, ja nuorisoa näkyy harjoittelemassa teatteria ja katutansseja ihan avoimesti. Dario jutteli koululaisen arjestaan. Kuulostaa siltä, että ilmiöpohjainen opetus on täällä jo ihan peruskauraa: Darion lempiainetta, historiaa, opetetaan mm. draaman, musiikin ja kuvataiteen kautta. Kouluruokailu on ilmainen kuten Suomessakin.

Näillä eväillä alan laskeutua maahan ja valmistautua maanantaihin, jolloin viimein tapaan yliopistolla 20 -henkisen koulutusryhmän. Todo está bien!
... See MoreSee Less

View on Facebook

SPACE Kolumbiassa updated their profile picture. ... See MoreSee Less

View on Facebook

Perhosia vatsassa

Matkustuspäivä 12.5. lähestyy ja perhosia on kyllä vatsassa! Lento Pariisin kautta Bogotaan kestää yhteensä 17,5 h.Ystävä lähetti postissa hyvän matkan toivotukset ja pillereitä lavakauhuun. Ehkä ne auttavat ihan perus matkajännäilyynkin.

Kolumbia on jo mielessä monin tavoin. Käyn tiivistä sähköpostittelua projektia rahoittavan Madridin-Instituutin asianaisten kanssa materiaalien käännöksistä, lentokenttäsotkuista ja muusta sälästä. (Omakuva N.Y.T. Luonnoskirjan nimi on muuten espanjaksi Autorretrato YA Boceto. On se ihmeellistä nähdä Ursulan ja minun tuotos kääntymässä muille kielille!). Orientoidun matkaan myös lukemalla alkuvuodesta julkaistua Terhi Törmälehdon romaania Vaikka vuoret järkkyisivät (Otava). Bogotaan osittain sijoittuva tarina piirtää tiheitä kuvia vuorten reunustaman kaupungin asukkaista. Kirjasta välittyy vahvasti pitkittyneen konfliktin vaikutukset tavallisten ihmisten arkeen. Sota on aina vaikea vyyhti, jonka tuomaa kipua ja menetystä on vaikea kunnolla edes hahmottaa kun on rauhan ajan kasvatti. Silti kirjan Bogotassa soi merengue, ihmiset selviytyvät ja menevät eteenpäin.

Keskitynkin omalla matkallani siihen, että Kolumbiassa on juuri nyt vahva tahto rakentaa sen asukkaille parempaa tulevaisuutta. Apua siihen on pyydetty laajasti eri toimijoilta, eri puolilta maailmaa. Kulttuurivaihtoprojekti johon itse osallistun on yksi pienen pieni pala suuressa ja poikkeuksellisessa prosessissa. Tämä tieto helpottaa jännitystäkin vähän. Uteliaana siis eteenpäin! Kolme yötä vielä...
... See MoreSee Less

View on Facebook